Kuopiolainen Maija Räsänaen on löytänyt Titanic-laivan turmasta kertovan harvinaisen arkkiveisun. Hauaraaseen mustakantiseen vihkoon käsin kirjoitettu Ditanigin surulaulu kertaa tarkoin traagisen onnettomuuden vaiheet ja ihmiskohtalot.
Räsänen ei tunne vihkon tai arkkiveisun alkuperää. Hän sai vihkosen isältään, jonka haltuun vihko päätyi aikoinaan talokaupan irtaimiston mukana. Laulujäljennöksen loppuun on kirjoitettu: "Västinniemi 30/4 -44. Emäntä Antikaisen tallettamista sanoista jälj." Jälkisanat viittaavat siihen, että joku on taltioinut surulaulun vihkoon Juankosken Västinniemellä vuonna 1944.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansanrunousarkiston tutkija Juha Nirkko päättelee laulun perinteiseksi arkkiveisuksi. Titanicin turmasta syntyi useita arkkiveisuja heti turman jälkeen vuonna 1912. Nirkon mukaan Ditanigin surulaulu on kuitenkin harvinaisempi versio, jota ei löydy SKS:n kansanlaulukortistosta. Hän pitää mahdollisena, että Ditanigin surulaulu on käännös ja muunnelma vieraskielisestä arkkiveisusta.
Ditanigin surulaulu
1. Ei ihmiskunnan historia tienne niin suurta surun aihetta kuin nyt. Sen vertaista ei maailmassa liene tok' vielä koskaan merill' ilmennyt.
2. Yhdeksäntoista sataa kaksitoista päiv' huhtikuuta neljästoista on, kun Atlantilla hätävalot loistaa ja tapaus käy synkkä onneton.
3. Kun tuhansien hauta kerrall' aukee ja syvyyksien kuohut häämöttää. Ja tuskan huudot rinnoista siellä laukee, mi sydänjuuriakin järkyttää.
4. Oi ihmisjärki, luontoa miks' uhmaat, laittaen hirmut meriin kulkemaan? Myös äärettömät summat niihin tuhlaat. Monasti saatat kansat suremaan.
5. Kakskymmen vuosisadan töistä niistä Ditanig laiva ihmein oli kai. Mutt' pohjoismeren jylhist jäätiköistä tuhoisen esteen etehensä sai.
6. Oi Ditanig tuo merten jättiläinen, nyt ravakkaana Atlanttia käy. Kapteeni Smith tuo hurja huimapäinen laivaansa johtaa vaikk' ei maata näy.
7. Se valtamerta mahtavata kyntää, viiskymmentuhat hevosvoimallaan. Nyt pimeässä merta pitkin ryntää. On uljas laiva ensi matkallaan.
8. Ei komeutta laivast' puutu siitä. Se kaupungiksi laitettu ol' niin. Sen kuvauksiin ei nyt sanat riitä, min kustannukset kohos miljooniin.
9. Siin' kasvitarhat, palmulehdet loisti ja linnut lauloi riemulaulujaan. Siell' illoin tanssisalongeissa poisti ain nuoret hurjat matkahuoliaan.
10. Hotellit, huoneet, kylpy, uimahallit. Myös laival' tässä löytyy kaikki nää, urheilusalit sekä luistinvallit. Hirmuisen suuri yleellisyys tää.
11. Komean laivan sähkötulet palaa. Se vinhaan kiitää, koneet jyskyttää. Syrjästä hiipii tuhon tuoja salaa. Ylpeän laivan särkee hävittää.
12. "Fite star" tuo linjan uljas johtonimesi. Tirehtööri Ismay laivaa kiirehtii, kunnianhimo halpa kukatiesi. Turman tujakan tähän innostaa.
13. Kapteeni Smith, tuo hurja huimapäinen, pyys rekordia uudell' laivalla. Vaikk' koneet näytti, ett' on seutu jäinen, hän antoi mennä täyttä vauhtia.
14. On vaaleana valtamerten taivas. Kirkkaana tähdet siellä pilkuttaa. Kuuluupi illain ilon humu laivast. Sen sähkötulet kilvan vilkuttaa.
15. Kansilta kuului raikas tanssin huuma. Siell' nuoret kaihoin leikki, karkeloi. Veen pinnall' kulki kylmä kuura sumu. Mut iltaäänet raikui, soitot soi.
16. Näin Rae niemen kohdalle jo pääsi, tuo uljas laiva ensimatkallaan. Mut hurjan laki kohtalonsa sääsi, tuhansia suuren tässä olemaan.
17. Jäävuori suuri pohjoisesta kulkee, sen merivirrat sieltä kuljettaa. Tän Ditanigin tien nyt tarkoin sulkee. Sen keulan särkee, laidat irroittaa.
18. Nyt särkyi heti laivan keulapuoli. Jäävuoren osa kaatui kannelle. Oi moni matkustaja siin' jo kuoli ja suistui syvyyksihin tallelle.
19. Ei arvata voi ensinkään nyt aju, min' hämmingin tää hätä synnyttää. Ei kuvata voi tarkoin ihmistaju sit' surkeutta, tuskaa hälinää.
20. Kuin hirviö tää merten suurin laiva, rysähtävi notkuu, runko vavahtaa. Hirmuinen ryske välis meren taivaan. Kauhussaan kukin ylös kavahtaa.
21. Jokainen tietää tuhon ilmihetken kamalan, synkän laivan kohdanneen. Ett' mahtilaivan ensi luottoretken kääntyypi suunta meren syvyyteen.
22. Vaikenee soitto, taukoo tanssin huuma. Ihmiset muuttuvi kuolon kalpeiksi. Sydäntä leikkaa tuskan tunne kuuma. Hengitys käypi varsin vaikeeksi.
23. Ens' alussa ei laivan peräpuolla tunteneet tarkoin vaaran suuruutta. Vaan pian kuuluu kuiske, täytyy kuolla. Oi, rukoilkaa jo sielun autuutta.
24. Nyt etupuoli vajota jo alkaa ja liitoksistaan laiva ratkeilee. Alempan' ku jo keula monta jalkaa ja laivan runko poikki katkeilee.
25. Ihmiset syöksyy ulos huoneistansa. Kauhuisin katsein kukin tuijottaa. Jumalan kosto, vaiko kohtalonsa, hirmuinen ees nyt jo kauhistaa.
26. Toiset ovat vielä juhlapuvuissansa. Puol' alastonna toiset juokselee. Siell' avorinnoin neidot kauhuissansa mieshenkilöiden turvin pakenee.
27. Sydäntä vihloo naisten tuskan äänet ja lasten hätä suurin katkerin. Kun meren kuohut syvyyksien ääret uhkaa jo niellä kaikki nämäkin.
28. Pelastusvenheet laivan ei nyt riitä. Jokainen tahtois niitä omistaa. Toisiaan lyövät, kiistelevät siitä, ken eloon jää, ken pohjaan vajoaa.
29. Itkevät naiset syöksyy hyteistänsä miestensä syliin, siinä kuollakseen. Jokainen etsii omaa ystäväänsä viimeisen kerran vielä nähdäkseen.
30. Upseerijoukko pelastusta antaa naiset ja lapset saattain venheisiin. Sankarimieltä monet mielet kantaa uhraten henkens säälin tunteisiin.
31. Vaan harvemmat siell' miehist' oli niitä ken väkivalloin pyrki venheisiin. Näkivät ettei heille niitä riitä, hyppivät suoraan meren laineisiin.
32. Julmimmat miehet syöksyivät kuin haamut, naisia talloen, työntäen eestä pois. Heikoimmat ei ois pelastusta saanut, jos ihmisrakkautt' ei ollut ois.
33. Villian Stead, tuo sankar mieleltänsä, rikollisuutta nähdä soinut ei. Hän väkivallan hurjilt' käyttäjiltä nyt prauningillaan heiltä hengen vei.
34. Kostoksi tästä muuan matkustaja, tähtääpi rintaan Villian Steadiin. Näin kaatuu kuulu rauhanrakentaja. Se kuula sattui kansan sankariin.
35. Vielä monen monta sankartyötä täs' kuolon kamppailussa nähtiin oi. Säälin ja rakkauden seppelvyötä siel' ihmissydän ihaninta loi.
36. Kävi morsiot siellä sulhojensa syliin, ja meren kuohuin ijäks vaipuivat. Näin sylityksin tuonen suuriin syliin he surman suuhun kaksin vaipuivat.
37. Siell' väkivalloin naiset erotettiin, miestensä sylist' vietiin venheisiin. Ja lapset vanhemmista vieroitettiin. Ja monta ihmistä myös surmattiin.
38. Nyt monta mahtavata rahamiestä. Miljoonil' tahtois henkens' pelastaa. Vaan kulta, kunnia ei kuolon tiestä pelasta nytkään yhtään ihmistä.
39. Se ompi sattuma mi yksin määrää, ken pelastuu, ken meren uhriks' jää. Varmaankin kohtalo nyt kulkee väärään, kun tuhansia kerrall' hävittää.
40. Ihmiset vääntelehtii tuskissansa hurjan epätoden vimmassa. Kun sadoittain jo kuolon kamppailussa uiskelee heitä meren pinnalla.
41. Tään ajan aina laivan soittokunta viel' soittaa kuolon suruhymniä. Et' ihmiset nyt näkisi kuin unta tät' hirmu tapausta synkeää.
42. Huutoja hädän, laivan sähköttäjä, laittaapi lakkaamatta ilmahan. Ei kuulu vainen avunlähettäjää, ei ehdi kaukaa kukaan auttamaan.
43. Pelastusvenheet laivan luota lähtee aavalle merell' harhailemaan nyt. Siell' kyllin tulvii kyynelvirran lähteet. Puol' kuolleiksi on moni nääntynyt.
44. Kun omaisista toiset jäävät laivaan vajoamaan sen kans' meren syvyyteen, toiset harhailevat välis meren taivaan pienissä venheis' kuolon kylmyyteen.
45. Ei pelastusta saada enää työllä. Marcooni kone sanat lennättää viimeiset kello yksi sydän yöllä. Oi koittakaa jo apuun ennättää.
46. Viel' vähän ennen laivan vaipumista kapteenin sankartyö myös huomataan min vertaista ei liene romaanissa. Niin suuresti nyt sitä ihaillaan.
47. Kapteeni Smith, hän laivaan jää viel' siksi kun venhe viimeinenkin lähteepi. Nyt antautuu hän kuoloon alttiiksi ja suruissansa mereen hyppääpi.
48. Siell' huomaa hän viel' hukkuvaisen lapsen. Sen uiden saattaa yhteen venheeseen. Nää antais myöskin hälle pelastuksen. Hän avun hylkää, vaipuu syvyyteen.
49. Nyt koittaapi jo hirmuisin se hetki, mi kuolon valtaamina nähtähvi. Kun alkaa Ditanigin ihme retki matkustajineen meren syvyyteen.
50. Vain kolmen tuhannen on metrin syvyys ja sinne lastinensa vajoaa. Ei auta huudot, rukousten pyhyys. Se ikipäiviks' kuohuun katoaa.
51. Mut' laivas orkesteri soittaa yhä. "Sinua lähestymme Jumala". Tää sävel kaikuu valtavana pyhä, ihmisten mieltä mustaa lohduttaa.
52. Sen keula ensin painuu veden alle, ja vesi hirmuisesti kohajaa. Nyt perä nousee ilmaan korkealle, ja syvyyteen nyt sekin katoaa.
53. Oi ääretöntä sitä valitusta, jo kuoloon vihittyjen kirkunaa, kun meren kita kamala ja musta nieleepi heidät kaikki kokonaan.
54. Näin ihmisiä tuhat kuusi sataa Ditanig mukanansa pohjaan vei. Tuo komein laiva kulki kuolon rataa, takaisin tule ikänänsä ei.
55. Nyt vasta kiitää täyttä vauhtiansa, yksi Garpathia laiva auttamaan. Se haalii sieltä meren ulapalta nääntyvät raukat laivan suojahan.
56. Näin kolmekymment' suomalaista siellä, he hurjan kuolemansa siinä sai. Heit' isänmaansa katkeralla miellä säälien suree nytkin vielä kai.
57. Sielt' valtameren synkist' syvänteistä he siirtomaansa suuren löysivät. Ei yksikään palaa ikänänsä heistä, niin moni kun on sinne häipynyt.
58. Ja siellä missä rakkaus on pyhä ja uhrautuva sula ihmisyys, siell' onnettomain tähden suurraan yhä, ja mielen valtaa murheen hämäryys.
59. Kelt' säälin tunne ei nyt rintaa raasta, tään tapahtuman synkän kuultuaan, ei lemmen kieltä ikänään se haasta. Se kuollut on jo ennen aikojaan.
60. Oi Ganada, oi Amerikan manner. Miks' lähempänä hätää ollut et. Niin kaukana mi oot sä toivon tanner. Sun saartaa valtamerten ahnaat veet.
61. Ja Vellamon sä ahnas synkkä syli, miksi niin paljon otat kerrallaan? Nyt säälin kyynel uhriensa yli, oi maailmassa vuotaa virtaavaan.
Västinniemi 30/4 -44.
Emäntä Antikaisen tallettamista sanoista jälj.
