Tamperelainen
Tiistaina 20. joulukuuta 2005
Ota lakki päästä, Taisto Huuskonen!
"Laps Suomen", Taisto Huuskonen, syntyi ja kuoli marraskuussa, vuodet olivat 1925 ja 1990.
Sodan jälkeen sotaveteraani Huuskonen loikkasi "onnenmaahan" Enni-vaimoineen, vakaumuksellinen äkkiväärä kun oli. Ensimmäisellä yrityksellä pariskunta eksyi takaisin Suomeen, mutta toisella kertaa onnisti. He pääsivät vankilaan ja karkoitettiin Siperiaan. Näistä ajoista Huuskonen kertoi kirjoissaan, kun oli Nikita-sedän tilapäisen suojasään aikana päässyt Suomeen.
- Piti joka viikko käydä ilmoittautumassa miliisille. Tietöntä matkaa oli 90 kilsaa suuntaansa. Siinä se aatteellisuus, tietsä, siinä se rapisee.
Huuskonen kätkeytyi Mouhijärvelle pelätessään, että KGB:n ukot tulevat ja kostavat hänelle hänen omaelämäkerrallisen kirjansa "Laps Suomen" vuoksi. Löysimme hänet metsämökistään. Tutustuimme, ystävystyimmekin.
Huuskosta auttoi se, että hän - keskitysleirivanki - kirjoitti neuvostoliittolaisen "tuntemattoman" - "Teräsmyrsky Kannaksella" - ja kohosi sen myötä sikäläisen kirjailijaliiton jäseneksi. Se oli vähän samantapainen kirjailijanuran alku kuin Solzhenitsynillä. Huuskosen esikoinen kertoo suomalaisista sotilaista jatkosodassa. Neuvostoliittolaisesta vinkkelistä, tietenkin.
Entisenä nokialaisena Taisto asioi Nokian Alkossa ja muissakin sikäläisissä korkeakortteereissa. Kerran hän asioittensa lomassa poikkesi paikalliseen pystikseen, jossa äkkiväärät ukot kittasivat keskitöhkyrää ja paransivat maailmaa.
- Otahan lakki päästä, Huuskonen. Täällä Nokialla on semmoinen tapa, sanoi joku, kun Huuskonen karvareuhka päässään tunki kohti hanoja.
- Vai niin, Huuskonen vastasi kipakasti. - Minä olen tottunut pitämään lakin päässäni, muuten se varastetaan. Minulle on nääs opetettu käytöstapoja tuolla Neuvostoliitossa.
Taisto tykkäsi votkasta, Koskenkorvasta, oluesta ja tupakasta. Hän asui lopulta Hopunhovissa Mouhijärven kirkolla ja piti omaa hovia paikallisessa baarissa. Houkuttelin hänet kerran piruuttani Jyvään muiden sotaveteraanien pariin. Riitaa ei tullut, vaikka Huuskosen henkilöllisyys paljastui ja paikalla oli jopa entisiä SS-miehiä. Samanlaisia piruparkoja ne kaikki ovat. Yhtä maata kuin sardiinit purkissa. Taisto sanoikin mulle kerran, ettei paskan lapioimisessa paljon sankaruutta tarvita.
Polttelimme Huuskosen kanssa paljon tupakkia yhdessä ja yskimme kuin kaksitahtiwikström. Ennikin sai tarpeekseen ja lähti toisen miehen matkaan. Enni kesti Siperian ja muun, mutta ei suomalaista pellehyppykilpailua. Taisto kiukutteli siitäkin, ettei kehdannut käyttää suomalaista sosiaalisysteemiä, kun oli sen kerran pois vaihtanut. Lopulta hän kuitenkin suostui veteraanikuntoutukseen, sodan läpäissyt mies kun oli.
Ikaalisten kylpylän lääkäri totesi oitis, ettei noin sairasta miestä voi ruveta kuntouttamaan ja lähetti Huuskosen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Siellä todettiin pitkälle edennyt keuhkosyöpä.
Huuskonen soitti.
- Tulehan käymään, jutellaan.
Muhun iski Lintisen Veikon autossa samoihin aikoihin keuhkokuume kuin veitsellä tuikaten. Eikä muuta kuin sairaalaan. Kuljin Pikon käytävillä tippatelinettä työntäen ja hain Taistoa puhekaveriksi. Turhaan. Emme enää tavanneet.
Huuskonen oli siinä määrin reilu mies, että häntä mä kaipaan joskus. Mutta äkki
